Siirry pääsisältöön

Äidinkieli, vuorovaikutustilanteet

Äidinkieli 5 etätehtävä
Tehtävän antona on kirjoittaa kolmesta seuraavasta asiasta, jotka liittyvät vuorovaikutukseen: millainen tilanne on ollut, miten itse olen toiminut, mikä meni hyvin ja mitä voisi kehittää seuraavaa kertaa ajatellen.


Puhelinkontakti:
Tilanne on aluksi pelokas ja jännittynyt, varsinkin jos ei ole aikasemmin tai vähään aikaan soittanut tuntemattomalle henkilölle. Itse kirjoitan aina muistiin mitä sanon, jopa joskus oma nimi tulee kirjoitettua.

Ennen kuin lähden soittamaan, kertaan mitä olen kirjoittanut ylös ja luen sen ääneen. Se mikä meni hyvin on se että sai sanottua asia, ei hirveästi häslää ja kirjoittaa ylös muistiin mitä puhelussa on käyty läpi.

Mitä voisin kehittää?


Asiakaskontaktointi kasvokkain:
Tilanne on ollut jännittävä. Itse kirjotan kaiken muistiin mitä aion kysyä yms. sanoa asiakkalle, jotta ei jää mitään asiaa puuttumaan.

Mikä meni hyvin? Kuuntelee asiakkaan toiveita ja ehdottaa myös joitain omia ideoita, jos sellaisia on suunniteltu.

Mitä voisin kehittää? Kysellä jälkeenpäin muutakin, mitä ei välttämättä ole kirjoitettu muistiin.


Palaveri asiakkaan kanssa:

Asiakkaalle näytetään ja kerrotaan karkea suunnitelma työstä. Asiakas kommentoi työtä, mitä voisi työstää eteenpäin ja mitä jättää pois. Se on hyvä, että asiakas kommentoi ja kyselee työstä, jotta ei jää mitään epäselväksi ja se että itse kirjoittaa ylös kaikki kommentit.

Mitä voisin kehittää? Kun koko tiimin kanssa esitetään työ, muut hoitavat puhumisen, niin siinä voisin kehittää itseäni.

Kommentit